Ketodieetti on viimevuosina ollut kaikkien huulilla, joten päätin itsekin tehdä kuukauden kokeilun tähän ihmedieettiin ja katsoa miten keto laihdutus onnistuu.
Kuukauden ketodieetti kokeilu sujui kohdallani erinomaisesti. Tässä kirjoituksessa jaan muutaman tekemäni virheen ja omia keto kokemuksia näin yleisesti.
Lähtötilanne & ketodieetin aloittaminen
Olen ollut aina ylipainoinen ja laihdutusyrityksiä erilaisilla rasvanpoltto ruokavalioilla minulle on kertynyt useita. Nimenomaan ketodieettiä en kuitenkaan ole aikaisemmin kokeillut.
Aikaisempien virheiden ja kokemusten perusteella päätin aloittaa ketodieetti kokeilun hakemalla aluksi runsaasti tietoa aiheesta. mm. Kohti terveyttä -sivustolta löysin runsaasti ketogeeniseen ruokavalioon liittyvää hyödyllistä informaatiota.
Monesti laihduttaminen epäonnistuu, kun liikkeelle lähdetään liian nopeasti, ilman riittävää lähtötietoa. Sama pätee varmasti myös ketodieetin kohdalla, sillä kysymyksessä on yksi tiukimmista ruokavalioista.
Jos olet ylipainoinen ja olet ollut tilanteessa, jossa haluat nopeasti tiputtaa painoa, on tunne varmasti tuttu. Aluksi on valtavasti motivaatiota, lasketaan kaloreita tarkasti ja käydään lenkillä. Tätä yleensä kestää vain muutaman viikon ja yhtäkkiä dieetti unohtuu.
Kohti ketoosia
Ketogeenisten ruokavalioiden tavoite on saada keho ns. ketoosi tilaan, jossa se polttaa rasvaa energiaksi. Ketoosi on myös syy siihen, miksi ketodieetti on niin tehokas. Käytännössä, kun keho tottuu käyttämään rasvaa energiana, ei nälkää tai muita perinteisten ”kitudieettien” lieveilmiöitä ilmene.
Tutustuessani aiheeseen, päätin aloittaa hiilihydraattien maltillisen rajoittamisen jo ennen ketodieetin aloittamista. Tämä oli erittäin hyödyllistä, sillä ainakin omasta mielestäni vältin kaikki alkuvaiheen ketoosin oireet. Esimerkiksi paljon peloteltu ketoflunssa ei minuun iskenyt.
Pätkäpaasto helpotti ketoosin alkamista
Ymmärtääkseni paras tapa aloittaa ketoosi on ns. pätkäpaasto, jonka toteutin niin, että jätin kokonaan syömättä aamu- ja iltapalan.
Aluksi pätkäpaasto ei kuitenkaan tuntunut niin helpolta kuin yleisesti annetaan ymmärtää. Ensimmäisen viikon aikana ajattelin koko aamun vain välistä jätettyä aamupalaa ja ruokaa yleisesti. Toisaalta opin vihdoinkin juomaan kahvini mustana, ja nyt vasta ymmärrän miten paljon kahvissa todellisuudessa on erilaisia vivahteita.
Iltapalan syömättä jättäminen oli kuitenkin helpompaa, vaikka sekin on itselleni ollut rakas tapa, iltaisin mielessä ei edes käynyt ruoka
Jätin turhat lisäravinteet kaupan hyllylle
Tuntuu, että kaikki yrittävät rahastaa tällä muotidieetillä, kaikista naurettavinta on kuitenkin se, että moni ”keto ystävällinen” tuote ei todellisuudessa ole ketoystävällinen, vaan lähes jokainen sisältää vähintäänkin jonkin verran hiilihydraatteja tai huonoja rasvoja.
Pitkäaikaista keto ruokavaliota noudattavat pyrkivät syömään luonnollista ruokaa ja päänsääntöisesti välttämään pitkälle prosessoituja ruokia. Kalliit keto snacksit ja muut lisäravinteet ovat varmasti yksi pahimpia kompastuskiviä aloittelijalle.
Myöskin naurettavalta kuulostava rasvakahvi jäi muutamaan kokeiluun. Tavoitteeni oli polttaa kehonrasvaa, ei rasvakahvin avulla väkisin ”nautittuja” kookosöljyjä. Ja kyllä, pystyin noudattamaan ketodieettiä ilman rasvakahvia, vaikka se tuntuukin olevan joku ihan ”huippujuttu”
Myöskin ketoosin mittaaminen on todellisuudessa turhaa. Ketoosi testi kertoo vain sen, onko veressäsi ketoneja ja ketoosin ”syvyydellä” ei ole merkitystä laihduttaessa. Ketoosi testi on tarkoitettu diabeetikoille, ei laihduttajille. Älä siis tuhlaa rahojasi!
No paljonko paino sitten putosi ketoosissa?
Alkuvaiheen ketoosissa painonpudotus viikossa oli huimaa! Paino tuntui tippuvan kilon päivässä. En tietenkään aiheesta innostunut liikaa, sillä lukemani ja aikaisempien kokemusten perusteella tiesin tippuneen painon olevan pelkkää vesipainoa.
Ensimmäisten päivien jälkeen arvioin, että keskimäärin painonpudotus viikossa oli noin kilon verran, joka on mielestäni aivan erinomainen tulos.
Kuukauden ketodieetin tulos oli alkupainosta noin -8 kiloa, josta noin 4kiloa tuli takaisin kun siirryin nauttimaan taas hiilihydraatteja. Olen tulokseen ja kokeiluun erittäin tyytyväinen.
Yhteenveto
Kuukauden ketodieetti on aivan liian lyhyt aika arvioimaan keto ruokavalion pitkäaikaista soveltuvuutta. Jotta ketodieetistä saa irti kaiken hyödyn, kehon täytyy ”rasva-adaptoitua” joka lukemani mukaan vaatii kuukausien yhtäjaksoista ketoosissa olemista.
Omien keto kokemusten perusteella voin kuitenkin rehellisesti suositella vähintäänkin kokeilemaan tätä ruokavaliota.
Kokemuksieni perusteella pätkäpaasto tekee keto ruokavalion noudattamisesta huomattavasti tehokkaampaa ja jopa helpompaa.
Jos tavoitteenasi on pudottaa painoa, suosittelen unohtamaan yleiset rasvat, kuten rasvakahvin ja rasvapommit. Ne vain hidastavat painonpudotusta. Rasvakahvi on varmasti erinomainen lisä normaalipainoiselle, joka haluaa pitää kehon ketoosissa, mutta ei pudottaa painoa.