rentoutuminen

6 aktiviteettia pitkän matkan jälkeen rentoutumiseen

Matkailu on paitsi viihdyttävää ja avartavaa, myös raskasta puuhaa. Reissussa herkästi ryvettyy, ja kotiinpaluun jälkeen tekee mieli vain maata sohvalla ja rentoutua kaikessa rauhassa. Moni sanookin, että yksi matkustamisen parhaista puolista on se nautinto, jonka saa kotiin palatessaan. Yhtäkkiä ne maisemat, joista pois pääsemiseksi tuli juuri maksaneeksi maltaita, ovatkin juuri ne maisemat, joissa haluaa olla kaikkein eniten.

Tässä artikkelissa esittelemme viisi aktiviteettia, joiden avulla pystyt helposti karistamaan maailman tomut vaatteistasi ja pääset rentoutumaan täyteläisesti.

1. Kirjan lukeminen

Maailmassa on harvoja asioita, jotka pystyvät rentouttamaan yhtä tehokkaasti kuin hyvän kirjan lukeminen. Tykkäsitpä sitten kaunokirjallisista uutuusteoksista, kokkikirjoista tai vaikkapa elämäkerroista, luettavaa pitäisi löytyä kirjastoista ja kirjakaupoista kaikkiin makuihin.

Kun luet kirjaa, voit istua nojatuolissasi ilman kiireitä ja huolta huomisesta. Laadukkaan opuksen parissa voit hiljentyä ja uppoutua pitkäksi aikaa omaan pieneen maailmaasi, jossa sinä yksin määräät tahdin. Lukemisen jälkeen olet varmasti rentoutuneempi ja valmis palaamaan takaisin arjen kiemuroihin.

2. Saunominen

Tuskin mikään on sen suomalaisempaa kuin saunominen. Suomalaiset keksivät saunan, ja edelleenkin meidän rakas kotimaamme on pitkälti ainoa maa, jossa saunomaan pääsee miltei missä vain. Viimeaikaisten uutisten mukaan kaikki ulkomailla eivät välttämättä edes osaa saunoa oikeiden periaatteiden mukaisesti. Kenties sinulla on oma sauna tai vähintäänkin oma taloyhtiön saunavuoro, jonka kautta pääset istumaan ylälauteella ihanan lempeissä lämmöissä hikoilemassa.

Saunomista parempaa rentoutumiskeinoa tuskin on edes olemassa. Näinpä yksi parhaista asioista nauttia kotiinpaluusta on naksauttaa saman tien kiuas päälle. Vain reilun puolen tunnin kuluttua löylyjen pitäisikin sitten olla jo valmiit ottamaan sinut vastaan.

Saunassa pystyt puhdistamaan itsesi muutenkin kuin vain fyysisesti. Syvälle luihin ja ytimiin ennättävä lämpö ikään kuin auttaa saunojaa syntymään uudelleen aivan eri tavalla kuin mitä pelkkä suihkussa käyminen. Rentouttavaa saunomishetkeä ei siis missään nimessä kannata ohittaa!

3. Kasinolla pelaaminen

Rahapelien pelaamista voidaan pitää jokseenkin paheellisena toimintana. Toisinaan me ihmiset kuitenkin kaipaamme elämäämme myös herkuttelun ja pienen rahapelaamisen kaltaisia paheita, jotta voimme erottaa työn ja huvin toisistaan mahdollisimman tehokkaasti.

Nettikasinoiden kolikkopelejä on nykyään olemassa pilvin pimein. Suomikasino sisältää satoja laadukkaita virtuaalimasiinoita useilta maailman parhailta pelinvalmistajilta. Mitä enemmän pelejä asiakkaalla on valittavanaan, sitä monipuolisemman kokemuksen hän voi niillä itselleen antaa.

Kasinolla pelaaminen matkan jälkeen voi olla hyvä tapa ankkuroida itsensä takaisin arkeen ja toisaalta kotona huvitteluun. Vaikka hauska matka onkin päättynyt, ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että elämä palaa takaisin harmaaksi. Viihteen merkitystä ihmisen elämässä ei voi kiistää, ja rahapeleillä siitä saa irti kenties erityisenkin tehokkaasti.

4. Videopelit

Rahapelit eivät toki suinkaan ole ainoa pelaamisen muoto, jolla pystyy rentouttamaan itseään. Yhtä lailla tehokkaita ovat konsoli- eli videopelit sekä tietokonepelit. Myös niiden avulla pystyy ottamaan ilon irti arkeen paluusta.

Moni meistä tykkää pelata kotonaan Playstation 5:llä tai jollain muulla pelikonsolilla toinen toistaan laadukkaampia pelejä. Esimerkiksi Fortniten kaltaiset räiskinnät ovat erittäin suosittuja sekä aikuisten että nuorten keskuudessa, ja niiden kilpailullinen luonne lisää ripauksen jännitystä kenen tahansa elämään. Ulkomailla matkaillessa nämä loistavat arjen valopilkut kuitenkin jäävät luonnollisesti kotiin, joten ne usein maistuvat entistäkin paremmilta pienen tauon jälkeen.

Videopelit tarjoavat pelaajilleen sopivassa suhteessa rentoutumista ja jännitystä. Pienoinen todellisuuspakoilu tekee toisinaan todella hyvää, eivätkä uusimmat pelilaitteet edes kovin paljon vie kallista sähköä.

5. Meditointi

Edellä esitellyt rentoutumistavat ovat olleet kaikki enemmän tai vähemmän jännittäviä ja toiminnantäyteisiä (noh, ehkäpä saunomista ja kirjanlukemista lukuun ottamatta), mutta halusimme ottaa listallemme myös pari konstia, joilla pystyy rentoutumaan vielä aivan eri tavalla.

Meditointi on ilmiö, joka on viime vuosien aikana alkanut saada aina vain enemmän ja enemmän huomiota osakseen. Modernin ihmisen elämä on tunnetusti melko kiireistä (tai ainakin kiireiseltä tuntuvaa) kaikkine velvollisuuksineen ja älylaitteineen ja ruutuineen. Näiden asioiden myötä omaan itseen tutustumisen ja syvällisen rentoutumisen tarve ja merkitys ovat niin ikään nousseet vahvoina vastavoimina esiin.

Meditointi tapahtumarikkaan matkan jälkeen todella kannattaa. Hiljentymällä hetkeksi omaan rauhaan ja hengittämällä syvään voit päästää irti menneisyydestä ja tarpeesta suunnitella tulevaisuutta. Meditoinnin myötä voit hetkeksi keskittyä vain läsnä olevaan hetkeen ja hengittää ulos huonot fiilikset ja tuntemukset.

Meditointihetken jälkeen olet jälleen valmis kohtaamaan tulevat päivän haasteet uudistuneena ja nahkansa luoneena versiona itsestäsi.

6. Nukkuminen

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä tahdomme nostaa esiin rentoutumiskeinoista ilman muuta sen kaikkein tehokkaimman. Nukkuminen ei ehkä kaikkein meidän mielestä tunnu kovinkaan mediaseksikkäältä ja jännittävältä, mutta tosiasiassa mikään ei ole sitä parempi tapa palauttaa itsensä takaisin maan pinnalle ja elävien kirjoihin.

Jos olet lentänyt matkallasi erityisen kauas, saattaa sinulla pahimmillaan olla melkoinen määrä jetlagia ja univelkaa. Näistä ei pääse eroon mitenkään muuten kuin nukkumalla ja lepäämällä niin syvästi kuin vain mahdollista. Vähitellen unihiekka ja uupumus alkavat väistyä, mutta tähän saattaa mennä muutama päivä.

Unta olisi hyvä saada vähintään seitsemän tuntia vuorokaudessa ja mielellään lähemmäs kahdeksan. Sitä sanotaan, että unentarve on yksilöllistä, mutta oikeasti moni meistä voi elää liian vähäisellä unella vuosikausien ajan. Riittävä nukkuminen ja lepo auttavat paitsi vireystason ylläpitämisessä, myös ihmissuhteiden kanssa ja painonpudotuksessa. Mistään luksustuotteesta ei siis ole kysymys, vaan nukkuminen todella kannattaa!