Nykyisin teknologia mahdollistaa yhä useampien asioiden suorittamisen tai kokemisen etänä internetin kautta, eikä matkustaminen paikan päälle ole läheskään pakollista. Tämä on muuttanut maailmaa suuresti, sillä kaikki ihmiset ovat tavoitettavissa nopeammin kuin aiemmin ja odottamattomiimpinkin tapahtumiin voidaan reagoida nopeasti.
Usein sanotaan, että kaikki asiat ovat parempia henkilökohtaisesti koettuna, kuin esimerkiksi videon välityksellä, mutta nykyisessä maailmassa näin ei aina ole, eikä läheskään aina tarvitse nykyisin tyytyä pelkkään videokuvaan, vaan online-kokemus voi olla paljon interaktiivisempi. Tässä artikkelissa esittelemme joitakin asioita, joissa online-kokemus saattaa olla ja usein jopa onkin parempi, kuin kyseisen asian kokeminen henkilökohtaisesti paikan päällä.
Koulu ja opiskelu

Opiskelu on mullistunut suuresti teknologian kehittymisen myötä ja siinä missä aiemmin opiskelun kannalta oli välttämätöntä matkustaa paikan päälle luokkahuoneeseen, nykyisin lähes kaiken opiskelun voi tehdä etänä. Kaikkein pienimmillä koululaisilla tämä ei toimi, mutta kun puhutaan aikuisista tai nuorista aikuisista, voi online-kokemus olla monesti jopa parempi, kuin paikan päälle meneminen.
Tämä johtuu siitä, että online-kokemuksesta puuttuvat häiriötekijät, jotka saattavat liittyä paikan päällä opiskeluun, kuten yleinen hälinä ja mahdollinen ahtaus. Online-opiskelu antaa myös mahdollisuuden opiskella omaan tahtiin, eli juuri tiettyyn aikaan ei ole pakko olla luennolla, vaan sen voi katsoa silloin, kun itsellä aikaa on. Tämä antaa erittäin paljon pelivaraa ja on huomattavasti kätevämpää, kuin luennolla käyminen henkilökohtaisesti. Tallennetta voi myös kelailla, mikäli jotain jää epäselväksi tai jos jonkun asian haluaa kuulla uudestaan, mikä ei ole mahdollista luennolla paikan päällä.
Online-opiskelu antaa myös mahdollisuuden hakea helpommin tietoa opiskelun aikana verrattuna tavalliseen luokkahuoneessa tapahtuvaan opiskeluun, vaikka toki nykyisin myös paikan päällä useimmilla opiskelijoilla on tietokone mukanaan.
Työnteko
Yhä useammat työt voi tehdä nykyään etänä ja monissa tapauksissa työnteon online-kokemus on jopa huomattavasti parempi, kuin työn tekeminen työpaikalla. Tähän on monia syitä, mutta yksi suurimmista on ajan säästäminen. Työpaikalle matkaaminen vie tietyn määrän aikaa joka päivä, ja mikäli sen voi välttää jää paljon enemmän vapaa-aikaa käyttöön.
Opiskelun tavoin, työn tekeminen etänä voi olla myös tehokkaampaa, koska ylimääräisen hälinän puuttuminen auttaa keskittymään työntekoon paremmin, eikä myöskään muita häiriötekijöitä, kuten keskustelevia kollegoita, ole läsnä.
Töitä on myös helpompi organisoida, jos niitä tekee etänä, sillä tällöin aikataulutuksessa on enemmän jouston varaa ja myös järjestyksen vaihtaminen tapahtuu helpommin. Useimmat ihmiset myös pitävät miellyttävämpänä työskentelyä kotona verrattuna toimisto-olosuhteisiin ja työnteko saattaa olla myös tehokkaampaa, koska sitä ei edellä työmatkojen tuoma väsymys, vaan työntekijä pääsee työskentelemään virkeämpänä ja parempivointisena.
Toimistotöiden lisäksi etätyöskentely on mahdollista yhä useammin esimerkiksi maataloudessa tai tehtaissa, joissa koneita ohjataan etänä ja valvotaan niiden suorittamista. Varsinkin ankarassa säässä on huomattavasti parempi kokemus ohjata esimerkiksi traktoreita toimistosta sen sijaan, että istuisi traktorin kopissa itse.
Kasinopelit

Kasinopelit ovat jo kauan olleet erittäin suosittuja ja kivijalkakasinoilla pelaaminen on jännittävä kokemus. Kehittynyt teknologia on kuitenkin mahdollistanut online-pelaamisen aivan eri tavalla kuin aiemmin ja monelta osalta online-kokemus kasinopelaamisesta on jopa parempi, kuin kivijalkakasinolla pelaaminen. Parhaat nettikasinot, kuten Galaksino, tarjoavat pelaajilleen tuhansien pelien valikoiman, jollaiseen kivijalkakasinot eivät pysty vastaamaan.
Pelkkä pelivalikoiman koko ei ole ainoa syy, miksi online-kokemus voi nettikasinoilla olla parempi, kuin kasinossa paikan päällä vieraileminen. Nettipelaamisessa nimittäin ei tarvitse huolehtia ruuhkista tai odotella pelivuoroaan jonottaen koneen äärellä, vaan pelaamaan pääsee välittömästi. Myöskään juomarahoista ei tarvitse huolehtia, mikä vähentää pelaamisen kustannuksia. Nykyään tarjolla olevat live-kasinon pelit tuovat myös aiemmin online-kokemuksesta puuttuneen interaktiivisuuden mukaan pelaamiseen, joten senkään perässä ei enää tarvitse matkustaa kivijalkakasinolle.
Teknologia mahdollistaa online-kasinoilla myös sellaisia pelejä, joita kivijalkakasinot eivät edes pysty tarjoamaan. Esimerkiksi pelishow-ohjelmista innoituksen saaneet online-kasinopelit ovat hyvin suosittuja, mutta niitä ei löydy lainkaan kivijalkakasinoiden valikoimasta.
Penkkiurheilu
Usein sanotaan, että urheilu on parasta paikan päällä. Tämä piti varmasti paikkansa suttuisten kuvaputkitelevisioiden aikana, mutta nykyisin tämä fraasi rupeaa ainakin joissakin tilanteissa olemaan väkisinkin vanhentunut. Nykyään teknologia mahdollistaa äärimmäisen tarkan kuvan suoratoistona, vaikka toiselta puolelta maailmaa, jossa voi herkutella hidastetuilla uusinnoilla ja suurennoksilla. Paikan päällä saattaa olla esimerkiksi 80 000 katsojaa ja kauimmaiset paikat voivat olla satojen metrien päässä pelikentästä, eli yksityiskohtien näkeminen on hyvin vaikeaa.
Tunnelma on varmasti parempi paikan päällä, mutta siinäkin teknologia on ottanut suuria harppauksia, sillä nykyaikaiset äänentoistolaitteet pystyvät tuomaan stadionin autenttisen tunnelman myös kotona ottelua seuraavan korviin. Erityisesti lajeissa, joissa ottelukenttä on pieni, kuten vaikkapa nyrkkeily, voi hyvällä syyllä arvioida, että online-kokemus on jopa parempi, kuin henkilökohtaisesti paikan päälle meneminen. Ellei sitten ole varaa aivan kehänlaitalippuihin.
Yhteenveto
Maailma on muuttumassa, sillä online-kokemus on jo monissa asioissa parempi, kuin kokemus paikan päällä ja kehitys tulee jatkossa jatkumaan. VR-teknologian myötä tulevaisuudessa käyttäjä voi tuntea olevansa museossa, konsertissa tai urheiluottelussa paikan päällä ilman, että todellisuudessa tarvitsee lähteä kotinsa mukavuudesta mihinkään ja käyttää rahaa ja aikaa paikan päälle matkustamiseen. Tämä antaa viihteen näkökulmasta lukuisia uusia mahdollisuuksia, joista osaa on tässä vaiheessa vielä vaikea edes ennustaa.